tiistai 21. elokuuta 2012

Loch Ness

Käytiin hakemassa läheisestä pyörävuokraamosta pariksi päiväksi fillarit vuokralle. Varaukset tehtiin noihinkin hyvissä ajoin keväällä, hintaa yhteensä 70£, ensimmäinen päivä 20£ per pyörä ja 15£ siitä eteenpäin. Liikkuminen pyörällä kaupungin ulkopuolella on ihan joutuisaa ja helppoa, mitä nyt jyrkät ylämäet yrittävät hidastaa etenemistä. Kaupungissa saa olla vähän tarkempana, pyörätiet on paikoin kortilla ja kadun ylittäminen on varsinkin tiettyihin aikoihin hankalaa kun autoja rullaa tasaisena virtana molemmista suunnista.

Polkaisimme pyörät saatuamme suoraan Loch Nessille, tarkemmin Dores Beachille joka sijaitsee järven pohjoispäässä, Ness Riverin alkupään vieressä. Ja täytyihän sitä tietysti pulahtaa uimaan samalla kun sinne saakka mentiin. Vesi oli kirkasta, mutta myös hemmetin kylmää. Ja tietysti kun Tuke pääsi vedestä ylös ja oli menossa vaihtamaan takaisin arkivaatteisiin saapui paikalle bussilastillinen turisteja kameroineen. Saivat erilaisia kuvia Loch Nessin joutsenliskosta...

Matkaa Invernessin keskustasta tuohon Doresille ja takaisin tuli jotakuinkin 25km. Seurattiin pyörävuokraamon antamaa karttaa, ja paluumatkalla se johdatti meidät pienelle metsäpolulle joka ei normaalilla kaupunkipyörällä ollut kovinkaan tasaista menoa. Kumma kyllä, mutta tätä kirjoittaessani ainakaan ei vielä ole paikat kipeytyneet. Ehkä kipu tulee pidemmällä viiveellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti